Näin alkaa Goethen vuonna 1795 julkaisema Das Märchen, suomeksi ilmestynyt Aila Meriluodon kääntämänä nimellä Taru Käärmeestä ja Liljasta. On vihreä käärme, on kaksi virvatulta, lyhtymies, kivettynyt mopsi, kaunis Lilja sekä tietysti prinssi, joka kysyy:
Onko minun yhä vain kierrettävä murheellista kehää joen yli ja takaisin? Ei, vielä on minun rinnassani kipinä vanhaa sankarimieltä, hulmahtakoon se tällä hetkellä viimeiseen liekkiin!
Tarinautti lokikirjaan: Mitä sanoisin tästä pikku opuksesta? Outo, erilainen, kiehtova... pidinkö siitä? En ole varma. Varmaa on, että se jää pitkäksi aikaa mieleeni kummittelemaan, herättämään kysymyksiä. Ja voiko kirjalta oikeastaan muuta vaatiakaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kävit! Jätäthän puumerkkisi.